Herään vieläkin lähes joka aamu siihen tunteeseen että Nasu on lähellä ja se kammottava pettymys kun se ei olekkaan. Nukkumaan meneminen on kamalaa kun tietää pettymyksen tulevan taas aamulla. Tätä kestänyt riittävän kauan, kaikki vastoinkäymiset ovat ottaneet tosi koville. Mökkiydyin omaan kotiin, omaan kuoreeni, en käynyt enään kuin töissä, koirien kanssa lenkillä ja Rillan luona tallilla. Rilla - elävä enkeli, pelasti mut pahimmalta. Tallilla unohdan koirat kokonaan hetkeksi. Kaikki muut ovat jääneet, tänä vuonna olen käynyt kolmessa näyttelyssä Miton kanssa ja yksissä rally-tokokisoissa. Epikset, treenit jopa baari-illat ovat jääneet kaikki miltei kokonaan pois. Mitä teen perjantai iltana? No, makaan kotona sohvalla... Ei ihan normaalia multa, joka tykkää olla ihmisten kanssa... Nyt vältän mahdollisuuksien mukaan kaikkia tilanteita jossa on liikaa ihmisiä... Innostun kyllä kaikesta, mut se kestää sen viiis minuuttia, kunnes tajuan et siellä on liikaa väkeä...

Kaikki... Janne, harrastukset, ystävät, perhe, lemmikit  ja se oma jaksaminen pisti miettimään asioita, mikä on itelle tärkeintä.

Kun jaksaa niin elämä taas hymyilee... toivottavasti.

Turha varmaan sanoa että se on Janne, joka pitää mut kiinni arjessa, mutta on tietoinen valinta etten hirveästi halua omasta pullanmurustani netissä puhella.

Tein hetki sitten ison päätöksen ja irtisanoin itseni töistä, en siis ole enää Lidliläinen ensi vuonna. Jätän tutun ja turvallisen työympäristön ja hyppään uusiin haasteisiin. Tätä päätöstä edesauttoi paljon se, että se uusi on säännöllinen päivätyö, osa-aikainen, mutta silti säännöllinen. Pistetään samalla koko elämä remonttiin. Tavoitteet ja suunnitelmat uusiksi, tän vuoden ne vaan oli, mut jäivät saavuttamatta.

- - -

Kun Raton lähtö tuli vajaa kaksi vuotta sitten, elämäni lähti jo silloin menemään alaspäin, mutten sitä huomannut silloin. Mutta kun rakkaan Nasun aika koitti, se oli mun menoa. Miten karvakaveri voikaan olla itelle se rakkain ystävä maanpäällä? Se joka on aina siinä lähellä, sanot tai teet mitä tahansa valintoja ja päätöksiä, sen uskollisuus ja rakkaus ei vaan katoa tai vähene. Joka aamu se jaksoi mulle heilutella häntäänsä ja antaa pusuja, jopa sinä viimeisenä päivänä. Nasun aika tuli 11.5.2016, olihan se takapää ajoittain huono, mut vielä pärjättiin, mutta sitten se kasvain... Se joka teki sinun hengittämisestä ajoittain tosi hankalan ja kipujakin taisi olla... Näitä mitään en halunnut nähdä, niin kipeää se hyvästien jättäminen tekee. Mutta jos hyvästien jättäminen on tuskaa, niin oli se raastavaa katsoa kun toisen teki mieli juosta lenkillä täysiä ja juosta pelloilla ja metsässä rallia, mutta kroppa ei pysy mukana. Sitten pelkästää nukkuminen oli ajoittain hankalaa loppuajasta, kun ei löytynyt hyvää asentoa... sitä oli ja on edelleen vaikea muistella... Tiedän tehneeni oikean päätöksen, mutta se ei auta ikävään. Kun sitä syyttää itseään ettei aikaisemmin tehnyt mitään, enhän minä sitä kasvainta tulemasta voinut estää, mutta olisinko voinut hoitaa sinua muuten paremmin?

Sinä annoit minulle kaiken, mutta annoinko ite sinulle tarpeeksi?

Onneksi kerkesit kasvattaa ja kouluttaa Mitoa pari vuotta, osa sinusta on Mitossa. Mitolla on samanlaisia tapoja kuin sinulla ja ne vaan voimistuu. Suurimpana joka aamuinen pusutuokio, tosin Mitolla menee välillä vähän överiyli, se ei osaa olla ihan yhtä hillitty ja arvokas kuin sinä. Ja joka ilta, joka ikinen ilta Mito tulee viereen pitämään mut lämpöisenä, tosin siirtyy muualle kun olen nukahtanut... Se on varmaan osittain myös sitä miksi minusta tuntuu että sinä -Nasu- olet siinä lähelläni ♥

Koulutit juniorin hyvin.
Onhan junnu kasvanut ja miehistynyt, mutta silti, siinä on pala Nasua.

♥ Rakastan sinua ikuisesti ♥
♥ Odotathan minua siellä sillan toisessa päässä kun minun aikani tulee, ja siihen asti pidäthän huolen muista siellä ylhäällä ♥

Suomenhevostamma Rato 1.7.1989 - 17.2.2015

https://www.youtube.com/watch?v=J0aTsg5QJMY

Se hetki kun pysäköit auton pihaan ja olet menossa kyläilemään, kun saat puhelinsoiton "Rato kaatui, eikä pääse ylös!" Auto ympäri ja täysiä porukoille. Onneksi liikennettä oli vähän.
Kun pääsin perille, näky oli karmaiseva. Olihan sille loimia heitetty päälle, mut eihän sen alle mitää saatu. Siinä se makas kylmässä maassa jäykkänä, pidätti hengitystä, puri hampaita yhteen ja silmät pyöri päässä, mut kun laskeuduin sen pään viereen se hörähti. <3 Ihan kuin olisi sanonu että "auta!"
Eihän siinä ollu enää vaihtoehtoja. Pitikö juuri silloin ihmisten olla vaikeasti tavoitettavissa. Onneksi saatiin naapurin mies kiinni ja hän olikin sitten ainoa vaihtoehto. Oishan sitten vähän kauempana ollut muita, mut eihän toisen voi antaa kärsiä enää yhtään enempää.

Naapurille tehtävä oli vaikea, mutta silti sai kerättyä itsensä ja teki mitä piti. Kiitos siitä! Tuntuu kamalalta hänen puolestaan. Ja myös omasta puolesta, minä se kiljuin siinä maassa et heti tänne joku pyssyn kanssa! Mut lohduttaudun sillä et enää ei kauniilla tytölläni ole kipuja.

Mut eihän tän näin pitäny mennä, luin netistä kuinka eräs oli totuttanut hevosensa seisomaan aseen vierellä rauhassa syöden jotain herkkua. Näin minä sen suunnittelin ja että aika olisi ollut keväällä, auringon lämmitäessä ja lintujen laulaessa.  Ei tunnu kaikki menevän suunnitelmien mukaan, vaan pitää olla koettelemuksia rakkaimmillani ja kärsimystä. Tuntuu kuin joku haluaisi koetella mun hermoja ja et pysynkö järjissäni.

Mut on tää yhtä helvettiä, itku ei vaan lopu. Enkä ole mikää itkupilli. Se hirveä syyllisyys mikä painaa, kaiken olisi voinut hoitaa kauniisti aikaisemmin ja olla enemmän Raton kanssa. Yrittää pitää siitä parempaa huolta ite......

Lepää Rauhassa Rakas Rato!
Vie terveisiä parhaalle ystävällesi Milolle <3

Meitä jäi iso joukko itkemään perääsi, niin monen annoit hoitaa, ratsastaa ja kokea hienoja hetkiä. Sait jopa yhdestä hevosia pelkäävästä tytöstä heppahullun. Olit varsinainen monitoimipolle, perässäsi sai olla reki, kärryt, pulkka, ahkio, kelkka, sukset tai lumilauta. Selässäsi sai olla pienet ja isot, vauvat ja vaarit, kokeneet ja kokemattomat, yksi tai kaksi.

Tälläisiä hepoja oli vain yksi maanpäällä ja olin onnekas kun olit se opetusmestari teini-ikäiselle tytölle.

Ikävöin sinua <3
Odotathan minua siellä, tulen kyllä luoksesi...

Syksyllä 2013 karhu kävi Raton kimppuun, aamulla 7 aikaan pihapiirissä olevalla laitumella, n. 10 minuuttia sen jälkeen kun isäni laski sen tallista pihalle. Isäni lähti traktorilla jonnekkin ja äitini tuli 15 minuuttia myöhemmin ulos ja Rato oli jo hetken juossu vauhkona pellolla talon takana.

Onnenkantamoinen että Rato selvisi vain hurjilla naarmuilla ja ihovaurioilla. Turpa oli pahannäköinen, karhu luultavasti purassut siitä. Toisesta lavasta puuttui ihoa noin oman kämmeneni kokoinen läntti ja kynsien jättämiä naarmuja ja syvempiä haavoja oli ryntäissä ja etujaloissa.

Rato inhoaa vesiletkuja, varsinkin kun ne ruiskii vettä pään lähellä, mutta haavat oli pakko saada putsattua pariin otteeseen päivässä juoksevalla viileällä vedellä, niin vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Jos olisin jollain kauhalla alkanu räiskimään ämpäristä vettä olisi tamma suuttunut ja lähteny menee... :D

Rato seisoi kuin tatti paikoillaan kun huuhtelin haavoja, jopa silloin kun huuhtelin turpaa. <3 Muutamassa kuukaudessa jäljet parani tosi hyvin, onneksi oli niin hyvät lääkkeet ettei tullut tulehduksia. Mikä parasta, Raton korvien väli on ennallaan, tarkoitan sitä, ettei se ole muuttunut yhtään, ei säiky sen enempiä kuin ennenkään. Luottavaisena tulee edelleen mukaani metsään, sinne suuntaan mistä nalle tuli. Tosin, ilmoittaa kyllä jos metsässä "haisee pahalle" (karhu tai hirvi), silloin ei siis mennä. Tapauksen jälkeen oli ensimmäiset kaksi viikkoa hieman säikky, säpsähteli rasahduksia, mutta se on mennyttä. Ja sain ihanan omapäisen rouvani takaisin. <3

Nyt oli satuttanut ylähuulensa johonkin ja siitä roikkui palkeenkieli, antoi katsoa sitä ilman että lähti pois, vaikkei ollut missään kiinni. Mutta kun haen sen lenkille, päättää ettei anna laitumelta kiinni ilman houkutteluja ja hippaleikkiä. :D

Rato on <3

Tässä lavan haava, noin mun kämmenen kokoinen tuo isoin alue. Valkoinen tuossa haavassa on helosania, äitini ei hätäpäissä osannut muutakaan siihen laittaa.

Tässä turvan haava, kuvassa ei näy, mutta siinä oli muutama iso ja syvä reikä.

Eka kerta kun suihkutin, ensin väisti ja näytti mielipiteensä. Varmasti myös sattui, sen jälkeen oli nätisti paikoillaan.

Eilen otettu kuva kännykällä pimeässä, joten laadulla ei pääse hurraamaan, mutta tuossa kasassa on Janne, Nasu ja Mito.
Kaikki kolme vetivät penkassa painiksi.

Maanantaina käytiin Miton kanssa rally-tokotreeneissä, muuten ihan hyvin, mutta ohjaajalle sais tulla rutosti varmuutta lisää. Kotona (tietenkin) menee hyvin kun kukaan ei ole katsomassa, sitten kun saa mennä kouluttajan oppeihin ni omat kädet ei osaa pitää nakinpalaa ja hihnaa yhtäaikaa... tosi p*rseestä!

Miton kanssa eilen reenattiin pulkan kiskomista, kun eka oltiin pieni matka vedetty pelkkää pulkkaa. Kun se perässä tuleva muovinkappale ei häirinnyt, tehtiin pieni lapukuorma kyytiin. Oli ensin hieman outoa pienelle miehelle joutua kiskomaan kun ei sitä normisti hihnassa ikinä tee. Nasu oli suureksi avuksi, kun sitä juoksutin edes takaisin Miton viereltä, niin Mito innostui vetämään. Tosi hienosti se pieni matka menikin, oli muute onnellinen karvakamu kun tajusi tehneensä niinkuin pyysin. Paljon kiitosta ja leikkimistä ja riehumista palkaksi. Ongelma vain oli, että isi oli jo täyttänyt äitille valmiiksi kaikki puukopat sisällä, joten me tehtii niistä sit kukkuraisia, kun Nasu pääsi hakemaan myös yhden kuorman. Voi, kuinka helppoa se on kun possuseni odottaa nätisti paikoillaan niin kauan että saan kuorman tehtyä ja sitten menee sinne suuntaan minne käsken ja sillä vauhdilla kun sanon. <3 Hieman siis pitää Miton kanssa reenata vielä et päästään samaan kuin konkaripossu <3 Saipahan äiti lisää puita ja minä kaksi onnellista koiraa. Mito juos koko ajan Nasun rinnalla tai pulkan vieressä, totutellen samalla siihen ääneen mitä se pitää.... Voi miten pieni ihminen voi tulla tälläisestä onnelliseksi! <3

Videokuvaa oli tarkoitus ottaa, mutta puhelin päätti ettei enää toimi ja sammui... No, oli kyllä niin pimeääkin jo ettei varmaan olisi kuvasta saanut mitään selvää.

Aamulla kun saatettiin poikien kanssa Janne kouluun, Mito pääsi myös kokeilemaan ekaa kertaa miltä "husky-valjaat" tuntuvat. Pikkuhiljaa aletaan kiskomaan pulkkaakin perässä, ei pidä päästää uimalla reenattuja pakaroita kuihtuun. ;)
No, ei nyt sentää, vaan ainakin Nasu aikoinaan nautti niin kovasti vetämisestä et kokeillaan samaa Miton kanssa. Nasukin pääsee välillä verestämään muistoja. Molemmat tosin ihan kevyellä taakalla.

Nyt lyhyesti, perjantaina tultiin Scandic Kajanukseen, saatiin iso huone joka oli mieluinen ylläri. Viikonloppu menikin auton ratissa, lenkillä, kehässä ja mikä tärkeintä, syötiin monta kertaa ha hyvin. :D

Lauantaina käveltiin näyttelypaikalle, oli Ronin vuoro näyttää mistä kana pissii. Sehän menikin upeasti! Roni oli AVK1 SA PU1 SERT -> FI MVA CACIB VSP !!! Ihan älyttömän huikeeta! Roni on minulle tuttu koira ihan vauvasta asti ja paljon ollaan Lauran kanssa harrastettu yhdessä. Tämä saavutus on nii huikee asia, et leijun vieläkin onnesta! <3

Pitihän sitä tietysti juhlia illalla pullollisella kuohuvaa!

Sunnuntaina oli sitten Miton vuoro. Hienosti energiaa pursuava kakara näyttäytyi, tällä kertaa seisominen onnistui hienosti. Keskittyminen yllätti minut täysin. On se vaa pöppiäinen <3 Tulos hienosti JUK1 SA! Tuomarina Waldemar Mrowiec, Puola.
Arvostelu: 11 months old male. Very good type. Well proportioned. Excellent typical head. Correct bite. Ears well set and carried. Well set eyes. Long neck. Good deep chest. Straight topline. Excellent angulated limbs. Liguide (?) movement. Excellent coat.

Juostessa ei pomppinu mun rinnalla kertaakaan <3

Tässä junnuluokan ykkönen ja kakkonen, pitkään tuomari mietti poikien välillä, juoksutti yhdessä ja erikseen, pyöritti ja hyöritti. Tällä kertaa me oltiin kakkosia. Kuva otettu kun tuomari valitsi 12 junnusta "jatkoon" pääsijät, Mito oli heti ekana siellä. ;)

Ekaa kertaa tuli sellainen tunne että pitää saada purkaa ajatuksia kirjallisesti, päiväkirjat on niin "läst siisön", joten ajattelin nyt sitten kirjoittaa ne koneelle ja miksei sitten samantie julkaista? Tämä on itelle ihan outoa, minut tuntevat tietävät että pidän aikalailla tunteeni kurissa, enkä varsinkaan niitä surullisia tuo julki. Tapanani on ollut niin kauan kuin muistan, itkeä yksin hiljaa tyynyyn illalla nukkumaan mennessä, jos tuntuu siltä että maailma kaatuu niskaan.. Tunteiden näyttäminenhän on heikoille ja nynnyille. Jos itken muiden nähden tunnen oloni aivan alastomaksi.

Kaiken tämän takana on tämä päivä... en uskonut sitä näin rankaksi. Minulle joka hammasta puremalla saa kyyneleet pidettyä piilossa. Päivä lähti liikkeelle heti aamuisella eläinlääkäri reissulla, ajan varasin jo maanantaina. Mukana olivat minun kaikki neljä koiraa ja sitten kissa joka oli asunut vanhempieni luona jo silloin kun minä siellä asuin. Misu oli jo 13,5-vuotias. Perille päästyämme ensin käytin Nasun, epäilin korvatulehdusta kun pitää päätä kallellaan, sehän se olikin ja kuuri päällä. Seuraavaksi Pumba, saman epäilyn vuoksi. Kappas, korvatulehdus sielläkin ja molemmissa korvissa ja pahempana kuin Nasulla. Eikö ne kerpeleet vois vaikka ravistella päätään jatkuvasti tai rapsia tms. että huomaisi heti? Sitten tuli Billy, hän kävi vain puntarilla ja hyvältä näyttä 400grammaa vähemmän painoa kuin viimeksi, eli 10,9kg. Tämä ansaittu lisäämällä liikuntaa, eikä sotkemalla ruokamäärää. Sitten vuorossa Mito, hänkin vain puntarille ja tässä ukossa kun ei ole läskiä yhtään, mutta on sit vissii uimisesta saaneita lihaksia tiputtanu, kun painoa oli 1,4kiloa vähempi, eli 20,2kg. Nasu jatkaa diettiä.

Sitten olikin vuorossa Misu, tätä olin pelännyt maanantaista asti. Tai jos ihan tarkkoja ollaan ni jo siitä hetkestä asti, kun nisäkasvain todettiin. En yhtää muista milloin se oli, mut päätettiin äitin kanssa että se leikataan kerran, jos se uusii niin vaihtoehdot on vähissä. Ennuste olikin huono leikkauksen jälkeen, hyvin suurella todennäköisyydellä se uusiutuu. Näinhän siinä kävi, kun huomasimme patin tulleen takaisin, päätimme että annetaan olla vielä, kun leikki ja riehui kuin pahainen kakara. Kunnes tuli se hetki että sillä oli kipuja. Kyllähän sen tästä eloisasta ja kauniista säihkysilmästä huomasi helposti.

Mutta kun tuli aika tehdä se päätös rakkaan sisupussin pois päästöstä, sitä itse jänistikin. Selitti mieluummi ummet ja lammet että se saisi olla vielä. Viime viikonloppuna se sitten ei enää tehnytkään muuta kuin nukkui, söi kyllä hyvin ja kävi ulkona tarpeillaan, mutta taas vain nukkui. Ei ollut enää helliä hetkiä veljeä sukien ja riehakkaita leikkejä, saati sitten intoa pyydystää hiiriä (tämä oli Misusta parasta ja olikin erittäin taitava). Misulla oli erittäin kaunis ja hyväkuntoinen turkki loppuun asti, sitä se jaksoi sukia kaikesta huolimatta. Ehkä veikkakin auttoi..

En voi muuta kuin nostaa hattua Teille ihanille eläinlääkäreille, jotka jaksatte olla lempeitä ja kilttejä, puhua kauniita niille jotka rääkyy rakkaan lemmikin nukkuessa pois. Varmasti joudutte itsekkin puremaan hammasta yhteen, mutta en usko että siihen "tappamiseen" turtuu. Onhan Teillä ilmeisesti jotkut valat, että mennään eläimen ehdoilla eikä suotta anneta kärsiä.. ja tietty kutsumusta ammattiin, eihän siitä muuten täysjärkinen selviäisi. Se että joudutte joskus sanomaan (varmasti aika usein) asiakkaallenne että on armeliaampaa päästää lemmikki pois, kuin yrittää väkisin pitää hengissä ja mahdollisesti kuulemaan asiakkaan syytökset ettette osaa asiaanne... Tämä päätös tehtiin silloin leikkauksen aikaan meidän luottoeläinlääkärimme kanssa, jos kerta leikkaus ei auta niin... mutta se hetki kun nostat sen rakkaan autoon ja suuntaat sinne lekuriin... tai kun otat sen rakkauden sieltä autosta ja kannat sen hoitopöydälle, tai kun silität ja juttelet kauniita, niin paljon kuin pystyt itkun seasta ja kun se viimeisen kerran hengähtää... Sillä hetkellä tajusin että joudun kokemaan tämän vielä seitsemän kertaa. SEITSEMÄN! Taidan olla masokisti! Sitten kävi ajatus että en enää ikinä ota lemmikkiä. Tämä oli tässä, elän näiden kanssa täysillä ja lopetan tähän..

Tätä en usko tapahtuvaksi oikeasti, olo on vain nyt niin kamala!

Nyt tulee sitten se itsesyytös, että antoiko Misun olla liian kauan? Kärsikö se nämä viimeiset hetkensä? Elikö se onnellisen elämän?

Pidettiin äitin kanssa jo hautajaiset ja sinne Misu pääsi poikansa viereen. Haudasta tuli ruma, lumen, mullan ja saven sekainenmöykky. Tiiliä ladottiin päälle ettei koirat kaiva ylös. Keväällä sitten pitää tehdää hienompi.

En nää enää itkun seasta kirjoittaa joten avautumiseni saa riittää, kaivaudun sänkyyn koirien keskelle. Onneks minulla on ne vielä täällä... eihän tähän voi muuta enää sanoa kuin

Lepää rauhassa Misu pieni 06/01-17/12/14
Me kaikki kaipaamme sinua
Kuvassa Misu (vas.) ja veljensä Mukki

Ensimmäisenä aikajärjestyksessä taitaa olla Pumban ekat viralliset kisat vuosi sitten juhannuksena Turussa. Pelkäsin kovasti ettei Pumba pysyisi lapasessa vaan karkaisi radalta, jota ei oltu aidattu ollenkaan vaan radan reunoilla meni vain muovinarut noin metrin korkeudella. Suureksi ihmeekseni Pumballa ei käynyt edes mielessä karata radalta. JEE!
Saavuttiin paikalle Nasun ja Pumban kanssa jo perjantai iltana, Silja meitä jo siellä odottelikin. Perjantain kisoihin ei keretty osallistumaan. Lauantai aamuna sitten herättiin ajoissa, aamupalan ja -lenkin jälkeen mentiin edellisenä iltana pystyttämämme teltan luo viemään tavarat ja jätettii Nasu häkkiin odottamaan. Mentiin Pumban kanssa hoitamaan ilmoittautuminen ja kertomaan että mittausta tarvittaisiin kun on eka startti. Tuomareita ei vielä ollut paikalla joten kuuluttivat sitten myöhemmin meitä tulemaan mittaukseen. Ensimmäinen tuomari mittasi ja oli vähän kahen vaiheilla et minkäs korkuinen tämä elikko onkaan, sai medin. Toinen tuomari mittasi ja sai just ja just minin. Välissä mittasi tuomariharjoittelija ja sai kans minin, mutta sitä ei lasketa viralliseksi mittaukseksi. Sitten kolmannen tuomarin mittaus ja 1 millistä oli tämä kiinni ja näin Pumbasta tuli sitten mini! Jee! Olin ilmoittanut Pumban mediradoille ja niitä oltiin myös harjoiteltu, mutta parempi näin.

Kun sitten viimein tuli aika mennä tutustumaan rataan, mietin kovasti niitä kaikkia houkutuksia joita Pumba voisi nähdä ja saada päähänsä karatakseen. Mutta eihän näin loistavasti koulutettu ja motivoitu koira mihinkään mun luota lähde. ;)
Eli Pumban ensimmäinen virallinen rata ja ensimmäinen LUVA! Tulos -3,63, sijoitus 2/10!! Wuhuu!

Toinen ja kolmas rata sit ryssittii keppien osalta... toinen rata +18,75 sij.5/10 ja sunnuntain kolmas rata +14,47 sij. 2/5!
Nasun lauantain rata +9,02 sij. 11/29 ja sunnuntain rata +10,99 sij. 8/18.

Nasun valioitumisen jälkeen ukko on käyny muutamissa näyttelyissä, kuten pääerkkarissa Oulussa (VEK3 ERI SA Carol Smedley, GB), Nokialla (VEK3 EH Antti Nieminen), Tervakoski (VEK2 ERI Andrew Brace, GB), Seinäjoki (VEK1 SA PU2 VSP-VET, Johan Andersson, Ruotsi), Helsinki Nordic Winner (VEK3 ERI Anna Albrigo, Italia) ja Helsinki Winner (VEK2 ERI SA Peter Harsanyi, Unkari).

Billy on käynyt Tervakoskella (VAL ERI Sue Terry), Helsinki kääpiökoirien erkkari (VAL ERI Peter Towse, GB), Jyväskylä erikoisnäyttely (VAL ERI3 Richard Aldous, GB).

Ja sitten suurin uutinen!

Meidän laumaan on tullut uusi jäsen, pitkäkarvainen collie uros Mito! Black Elles Midas Touch.
Pitkään olen etsinyt itselleni uutta collieta, mutta sellaista "tämä on pakko saada" fiilistä ei ole tullut minkään yhdistelmän kohdalla. Kun sitten viimein "mutkien" kautta tulin soittaneeksi ja sopineeksi että tulen käymään ja katsomaan näitä pieniä piiperöitä, niin viimeistään kotimatkalla tuli sellainen olo, että noista kolmesta pennusta se yksi oli ylitse muiden! Pieni ja todella terhakka pieni mies sukelti kyllä suoraan sydämeeni. Oli aivan mahtavaa nähdä Miton isi ja äiti samalla kertaa. Sain nähdä kuinka ne käyttäytyy kotona omien ja vieraiden ihmisten kanssa, sekä keskenään. Isän olen nähny monesti näyttelyissä, toivottavasti pojasta tulee isänsä näköinen <3

Kun viimein tuli hakureissu, en oikein tiennyt että olisinko heittänyt kuperkeikkaa vai volttia. Matka tuntui tuskaisen pitkältä. Aika luisti kuin siivillä siinä koiria ihastellessa ja niistä puhuessa. Kunnes sitten viimein pääsin lähtemään kotiin pienen suloisen nyytin kanssa. Kotimatka meni loistavasti, muutama minuutti kuului pientä piippausta ja sitten nukahti. Kotona hain ensimmäisenä Nasun katsomaan mikä siellä autossa olikaan. Eka oli ihan innoissaan, kunnes tajusi että "tämähän tulee meille!" Billy ja Pumba oli ihan liekeissä "Uusi leikkikaveri!".

Vanhemmat pojat leikkivät hienosti pienen kanssa, joutuvat tosin välillä komentamaan, kun käyttää liikaa hampaita. Nasu sietää jo kunhan niin kaukana ettei tarvitse koskea. Janne, tartteeko kertoa? On innoissaan uudesta pennusta, joka tykkää leikkiä leluilla lähes koko päivän.

Itselläni on suuria suunnitelmia Miton varalle, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt kutsuu ulkoilma, näin vapaapäivänä kun kaikki ilo hyvästä kelistä on otettava irti!

Vuoden 2012 juhannuksena meidän laumaan liittyi komea ja ihanan suloisen nassun omaava C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA RU MVA BALT MVA Tasset Billy Idol, tuttavallisemmin Billy eli B. B on syntynyt 17.11.2008 ja oli meille tullessaan kolme ja puoli vuotias.

Nasun agikisoista sen verran että yksi LUVA on kasassa ja muita hienoja tuloksia, kuten Seinäjoelta sijoitukset 2., 2. ja 1! Nämä kuitenkin yliajalla ja ratavirheillä. Lisää tietoa agituloksista löytyy nettisivulta. Juhannuksena mennään Tuorlaan kisoihin, Nasu starttaa kahdella radalla, lauantaina hyppyrata ja sunnuntaina agirata.

Pumban ilmoitin kans ekoihin kisoihinsa Tuorlaan. Saas nähä kui mein käy. Pumban kanssa ollaan reenattu kovasti ja haasteena on vielä koiran pysyminen hanskassa (ettei lentelevät lehdet ja karvapallot vie mennessään) ja kepit menee vaihtelevasti, osaa mennä ne kyllä nopeesti ja hyvässä rytmissä alusta loppuun.

Ja mikä nyt ihan tuoreimpana! Nasu on kerännyt kolme SERTiä kasaan ja valioitui eilen. Ensimmäinen Serti tuli viime kesänä pääerkkarista Tampereelta 30.6. tuomarina John Geddes, toinen tänä keväänä palveluskoiraerkkarista Helsingistä 9.5. tuomarina Svein Helgesen ja kolmas Kotkan KV näyttelystä 15.6. tuomarina Laurent Pichard. Eli Nasu on nyt Suomen muotovalio!!! Wuhuuuu!!! Nasu oli eilen myös ROP-Veteraani, Helsingissä Nasu oli myös VSP ja VSP-Veteraani! :) Hyvin jätkä tykittää! Päästiin eilen siis myös pyörähtään isossa kehässä.

Nasu ja Saku oli sitten vuosiin viimein taas samassa kehässä ja pääsivätkin pyörimään kehään aivan kahdestaan kun kolmas veteraani oli poissa. Ihanaa nähdä teitäkin Arja, Jouni, Saku ja Nick <3

ROP-Veteraani Gillespie Dream Design ja VSP-Veteraani Bombattaren Petit Bear
Tuomarina Petkevica Beata, Latvia

Billy VAL1 SA PU1 CACIB VSP Voi mikä päivä! :)
Olipas kivaa kun vielä kerkesin itse esittää molemmat, vaikka B:n kanssa kehään menoa jännitin kovasti.

ROP-Veteraani Bladepitfall Lady Lover ja VSP-Veteraani Black Sara's Wonderofmoonray
Tuomarina Pichard Laurent, Switzerland
(Narttu kuvassa vain puoliksi koska kuvaajani törmäsi tuomariteltan tolppaan, selvisi hengissä, eli ei tainnut sen suurempia kolhuja tulla) ;)

Kohtalaisen haastavaa saada kaikki katsomaan yhtäaikaa samaan suuntaan.
Päivän mahtava saldo vasemmalta:
Billy VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
Nasu VET ERI1 SA PU3 SERT -> FI MVA ROP-VET
Ruusa VET ERI1 SA PN4 ROP-VET
Abbie VAL ERI1 SA PN3

Kiitos Pauliina ja Eveliina ikimuistoisesta päivästä! <3

Vielä isonkehän veteraani vauhtia